Jos työ herkkua olisi, niin herrat sen tekisivät, oli tapana sanoa silloin, kun minä olin uusi.
Vielä varhemmin ihmiskunnan suurin herra pani synnin palkaksi työn. Otsasi hiessä tulee sinun leipäsi syömään, tämä oli sanoma orjille. Herrojahan tämä ei ole koskaan koskenut. Muut ovat saaneet raataa heidän eväittensä eteen senkin edestä.
Muistelen jostain lukeneeni, että ihmiskunnan alkuaikoina, kun heimot kulkivat yhdessä yhteisiä maita ja mantuja, piti elannon eteen tehdä työtä noin neljä tuntia vuorokaudessa ja sen jälkeen tanssittiin ja laulettiin.
Kun yksi ihminen alkoi saada aikaan enemmän kuin mitä tarvitsi, tuli mahdolliseksi riisto. Naapuri saattoi ottaa ylimääräisen ja ryhtyä itse kissan päiville. Näin kehitys kehittyi. Yhä suuremmat orjalaumat raatoivat herrojensa eteen. Järjestelmän nimi vain vaihteli orjuudesta markkinatalouteen tuhatvuotisissa valtakunnissa.
Koneitten ilmaantumisen jälkeen osa porukasta joutui sivuun tuotannosta ja osa sai raataa senkin edestä. Mutta tuotantosuhteet eivät muuttuneet miksikään. Aina joku omisti romut ja roinat, maat ja sen rikkaudet ja sotilaat ja poliisit vahtivat järjestyksen säilymistä.
Maaseudulta väki siirtyi vähitellen kaupunkeihin. Näin tapahtuu edelleen. Ja kohta koko maanpiiri tuottaa ruokaa, juomaa, suojaa ja bensiiniä.
Vuonna 2008 ilmestyi kirja Vasemmisto etsii työtä. Kirjan arvostelussa (Niin&Näin 1/2009) Kaisa Luoma kirjoittaa: ”Kun ajattelu, kieli ja kommunikaatiokyky ovat nousseet keskeisiksi tuotannontekijöiksi, on suorastaan mahdotonta elää olematta tuottava. Ihmisen lajityypillinen perustoimeliaisuus muuttuu yhteiskunnalliseksi tuotannoksi, vaikka hän jättäytyisikin palkkatyön ulkopuolelle. Tällaiset argumentaatiot epäilyttävät. Mistä kumpuaa tämä vimma torjua jo se silkka teoreettinen mahdollisuus, että joidenkin ihmisten olemassaolo voisi olla aidosti passiivista ja tuottamatonta?” Sitä sopiikin ihmetellä. Kenen työllä luotaisiin perustulo, joka maksettaisiin kaikille eikä siis sosiaalisin perustein?
Jo nyt maailma kantaa harteillaan tuottamatonta eliittiä, jonka mieleen ei tule edes kyseenalaistaa omia etuoikeuksiaan. Parhaillaan suorastaan vaaditaan tuottavuuden lisäämisen nimissä riistämään entistä enemmän samojen raatajien selkänahasta. Köyhyys kelpaa jaettavaksi. Rikkaita näissä talkoissa ei nähdä.
Työtätekevien ihmisten työllä ja perimysjärjestelmissä luodut omaisuudet ovat maailmanmitassa jo kasaantuneet niin, että 10 prosenttia maailman väestöstä omistaa 90 prosenttia ja tästäkin joukosta erottuu vielä terävämpi kärki siten, että 2 prosenttia omistaa puolet.
Työ ei siis ole kadonnut mihinkään. Työn luonne on saattanut muuttua, mutta tuotantosuhteet, riisto ja toisten ihmisten alistaminen ovat samat kuin kautta aikojen. Tässä on ongelma. Ei voida loputtomasti ajatella, että vain osa joukosta raataa ja osa lepää laakereilla. Yhä edelleen vasemmiston pitäisi esittää vaatimus työajan lyhentämisestä ja työn jakamisesta.
Ja jos Vasemmistolta on ollut kateissa työ, niin onneksi sentään on nyt löytynyt työläinen:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti