Varmaan meillä Suomessa vielä ensi kesänä toimittajat pohtivat, mikä mahtoi mennä pieleen, kun turpakirjassa 100 000 nimeä kerännyt yleislakko ei toteutunutkaan. Varsin outoa ja ihmeellistä, että eduskunnan rappusille kokoontui vain kourallinen mielenosoittajia. Varmaan nopean toiminnan joukot olivat jo täydessä hälytysvalmiudessa.
Mutta todellakin, mikä oli tämä vaatimus yleislakosta. Miksi se ei muuttunut lihaksi asti? Mikä tätä kansaa oikein riivaa, kun se vaan klikkaa peukkua eikä puhu mitään.
Myös minä näytin peukaloa, mutta tiesin jo silloin, että kyseessä on karnevalistinen teko, joka itsessään riittää mielenilmaukseksi. Tosikkoina puolueet ja ay-liike alkoivat hyvissä ajoin ennen luvattua mielenosoitusta toppuutella: että eihän sitä nyt yhteiskunnallista toimintaa ilman puolueita ja ay-liikettä toimeen panna. Johan se nyt olisi. Älkää edes luulko.
Taisi taustalla olla pelko siitä, että jos instituutiot olisivat ryhtyneet lyömään löylyä kiukaalle, olisi lopputulema ollut todella nolo. Ei saatukaan omia joukkoja liikkeelle. Siis mitä joukkoja? Missä? Ei ole päätä löytynyt?
Samaan aikaan Ranskanmaalla ammutaan koululaisia kumiluodeilla, lyödään vanhuksia pampuilla päin naamaa ja suihkutetaan kyynelkaasua toisinajattelijoiden niskaan, mutta mitäpä siitä suotta täällä pohjan perukoilla kertomaan. Yltyvät vielä hurjiksi koinalaiset, jotka vain kotona näppiksillä peukuttavat.
Suurella ilolla otti suomalainen media vastaan Angela Merkelin lausahduksen, että multikulti on epäonnistunut. Ihan välittämättä siitä, että sanat oli irrotettu kokonaan sekä omasta kontekstistaan erikseen että yhteiskunnallisesta keskustelusta yleensä. Se unohtui, että Merkel puhui myös siitä, että erinäisistä syistä Saksaan tulleet maahanmuuttajat ovat tulleet jäädäkseen. Tärkein pohdiskelu Saksassa on mietintää, miten ihmiset parhaiten saataisiin elämään sovussa keskenään.
Ruotsissa meno on jo toinen. Malmössä ammutaan maahanmuuttajia ja Ruotsidemokraatit korjasivat vaaleissa komean potin. Tähänkö pitäisi meilläkin pyrkiä?
Historian keittokirjasta löytyy hyväksi kokeiltu resepti: taantumus antaa äärioikeistolaisille huligaaneille tehtäväksi likaisen työn ja sitten keitetäänkin jo kansalle tyytymättömyyden liemestä luusoppa. Kenraali Francon sanoin: ”Olen valmis tappamaan vaikka puolet kansasta, kunhan pääsen vasemmistosta eroon.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti