Voivotus kuuluu kautta koko valtakunnan. Milloin mikäkin kansanryhmä, genre, kolmas sukupuoli tai muu muukalainen ollaan leimaamassa syntipukiksi omaan kurjuuteen ja olemattomuuteen.
Milloin on syy romaneissa, että minun sosiaaliturvani katoaa jollekin maharadzalle Romaniaan. Milloin joku somalialainen on syyllinen siihen, että minun mahdollisuuteni naismaailmassa ovat heikentyneet. Milloin muukalaiset saastuttavat suomalaisen kulttuurin kaikenlaisilla kummallisilla tavoilla eikä kovin jätkä olekaan enää se, joka vetää kaksi koria keppanaa päivässä.
Siinä riittää sovittelemista. Syytökset sinkoilevat ja aina ne ovat muut, jotka saavat aikaan katastrofin, kun oma suksi hyytyy ladulle eikä luista. Hakoja perkele!
Syytä ja syyllistä haetaan ties mistä: feministeistä ja sovinisteista, orgasmista ja sen puutteesta, siitä ja sen kestävyydestä, yksinhuoltajista ja perheistä, yksilöstä ja yhteiskunnasta, pelosta ja pelottomuudesta, arkuudesta ja rohkeudesta, liiasta ja liian vähästä, koirista ja niiden karvoista, sivistyksestä ja sivistyksen puutteesta. Siis ihan mistä muusta tahansa, mutta ei itsestä.
Sukupuolineutraaliin avioliittoon en halua puuttua, koska minusta seksuaalinen suuntautuneisuus on jokaisen oma asia. Kirkkojen käytäntöihin en välitä puuttua, koska en ole jäsen. Mielestäni siviilivihkimisen pitäisi olla riittävä aamen kaikkien osapuolten etujen turvaamiseen.
Paljon jää silti vielä valittamista ja tehtävää. Alijäämäterroristit ovat jo lähtökuopissa. Yksi jos toinenkin esittää leikkauksia, mutta tietysti kohteita etsitään aina muualta. Vahingossakaan kukaan leikkaajista ei kerro, mistä olisi valmis itse luopumaan.
On vain yksi asia, jota ei sovi arvostella ja se on yhteiskunta. Kun yrittää analysoida yhteiskunnan rakenteita ja sen epäoikeudenmukaisuutta, niin jo nousee kymmenen urhoollista todistamaan, että järjestelmässä ei ole mitään vikaa. Jokaisella on samat mahdollisuudet tulla miljonääriksi. Pitää vaan ottaa itseään niskasta kiinni.
Viimeaikoina on itkuvirttä veisattu niinkin intiimistä asiasta kuin: kuka saa ja kuka ei, vaikka vanha totuus on, että kaikki saavat, mutta kaikki eivät saa kaikilta. Kaikkein surkeimpia ovat tietysti ne, joilta on kyvyn lisäksi kadonnut halutkin. Niille ollaan kiireimmän kaupalla nyt kehittämässä lääkkeitä ja dildoja, joilla tietysti tehdään miljoonia. Sehän onkin sairaus, jos asia ei voisi vähempää kiinnostaa.
Toivottavasti geeniteknologia pian kykenee kloonaamaan jokaiselle samaa tai toista sukupuolta olevan itsen. Ehkä se lopettaisi ruikutuksen.
Miesten ja naisten välillä on tietysti eroja ja suurin ero lienee, että naiset ajattelevat ja tuntevat kokonaisvaltaisemmin. Nainen vaatii lämmetäkseen liruja ja loruja, mutta mies käy kimppuun kuin sika limppuun. Miehellä on itsenäinen etuvekkuli, jota pitäisi jonkun jopa säälistä hoitaa, kerrotaan erilaisilla keskustelupalstoilla. Näitä puutteenalaisia varten vaaditaan jopa ihmiskaupan laillistamista.
Paul Auster kuvailee ilmiötä kirjassaan Matkoja kirjoittajankammiossa näin: ”Katso nyt itseäsi, Sophie sanoo osoittaen herra Blankin tanaan noussutta penistä. Isäntäsi likistelee tissejäni muutaman kerran ja sinä olet heti valmis toimintaan. Unohda koko juttu jäpikäs. Lysti loppui jo.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti