Tällä otsikolla yhteiskuntafilosofi André Gorz pohtii nykykapitalismia Niin&Näin lehdessä 3/2010:
"Kysymys kapitalismista ulospääsystä ei ole koskaan ollut ajankohtaisempi. Nykyään se asettuu radikaalisti uusin termein ja uusin tarpein. Kapitalismi on saavuttanut yhtä lailla sisäiset kuin ulkoisetkin rajansa, joita se on kykenemätön ylittämään. Tämä tekee siitä järjestelmänä elävän kuolleen, joka selviytyy naamioimalla erilaisin tekosyin perustavien kategorioidensa, työn, arvon ja pääoman kriisit.”
Gorzin mukaan reaalitaloudesta on tullut pörssikuplien lisäke ja siksi siltä vaaditaan erittäin korkeaa tuottoa, jotta kuplat eivät puhkeaisi, sillä sen seurauksena syntyy aina pankkijärjestelmän konkurssien ketju ja pitkittyvä taantuma. Taantumien torjumiseksi finanssivoimat kannustavat perheitä velkaantumaan, kuluttamaan tulevaisuuden tulonsa ja tulevaisuuden ostoksensa. Silti lamat tulevat entistä useammin ja niistä toipuminen kestää entistä kauemmin.
”Kansallisvaltioilta ei ole odotettavissa mitään olennaista, koska ne ovat viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana kilpailun imperatiivin nimissä askel askeleelta luovuttaneet valtansa ylikansalliselle kvasivaltiolle, joka pakottaa niitä säätämään kansainvälisen pääoman mitan mukaan tehtyjä lakeja, pääoman, jonka ilmaisu tämä kvasivaltio itse on. Nämä lait, joita WTO, OECD ja FMI ajavat, pakottavat kaiken markkinoille, toisin sanoen määräävät yksityistämään julkiset palvelut, purkamaan sosiaaliturvan, tekemään rahavälitteisiksi viimeisetkin ei-kaupalliset suhteet.”
Kaikki, mikä irti lähtee, halutaan yksityistää, jotta siitä saataisiin ulos kaikki mahdollinen tuotto. ”Lisäksi pääoman ja markkinoiden globalisoituminen sekä pääomien raivoisa kilpailu vaativat, että valtio ei enää takaa yhteiskunnan uusintamista vaan se yritysten kilpailukykyä. Sen toimintamarginaalit yhteiskuntapolitiikassa on tuomittu kaventumaan, sosiaalimenot ovat rikkomuksia kilpailun vapautta kohtaan ja haittoja kilpailukyvylle.”
Maapallon hupenevat rikkaudet asettavat omalta osaltaan ne reunaehdot, joissa on toimittava. Ulospääsyyn näyttäisi olevan vain kaksi tietä: sotakommunismi ja ekodiktatuuri. ”Olemme tulleet siis tilanteeseen, jossa ei ole olemassa edellytyksiä kapitalismin meille antamien, keksimien, pakottamien ja meille houkuttelemien tarpeiden – jotta se saisi myydyksi tavarat, joita se on opettanut meitä haluamaan – tyydyttämiseen”, toteaa Gorz.
Hän itse osoittaa kolmannen tien: ”Se johtaa markkinoiden ja palkkatyön katoamiseen itsetuotannon aloittamiseen ja yhteiseksi ja ilmaiseksi tekemisen avulla. Tämän tien tutkimusmatkailijoita ja tiedustelijoita löytyy vapaan softan, vapaan verkon (freenet) ja vapaan kulttuurin liikkeistä, jotka Creative Commons –lisenssien avulla tekevät vapaasti käytettäväksi (ja ilmaiseksi, englanninkielen free tarkoittaa sekä kaikkien vapaasti käytettävää ja vapaata pääsyä että ilmaista) joukon rajoituksetta kopioitavissa olevia kulttuurihyödykkeitä – tietoja, ohjelmia, tekstejä, musiikkia, elokuvia ja niin edelleen – vapaaehtoisesti omakustannushintaan. Seuraava askel on loogisesti koko yhteiskuntaelämän ”vapaa” tuotanto, joka alkaa kun kapitalismista irrotetaan tiettyjä tuotannon haaroja, joita yhteismaiden kooperatiivit kykenevät paikallisesti tuottamaan.”
Siinä se ja siihen se kaatuu. Missään ei enää ole yhteismaita eikä niitä varmaankaan ihan heti tule. Ja kuitenkin voidakseen harrastaa tieteitä, taiteita ja kulttuuria, ihmisen on syötävä, juotava, pukeuduttava ja asuttava jossakin.
Oman maankin omavaraisuudesta on lakattu puhumasta jo vuosia sitten. Paluuta menneeseen tuskin muutenkaan on. Kuva, joka tulevaisuuteen piirtyy, näyttää melko epätoivoiselta. Vai näyttääkö?
Lähde: Niin&Näin 3/2010, André Gorz, Jäähyväiset kapitalismille, s. 13, Suom. Jussi Vähämäki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti